Sosialismi on uusaikaisen palkkatyöväenluokan ideologia. Ideologia on aate- (idea-), katsantokanta- ja päämääräjärjestelmä, jotka ovat jonkun luokan aineellisten elämänsuhteiden ja harrastusten henkisinä ilmaisuina. Mutta nämä henkiset ilmaisut eivät ole täysin yhdenmukaisia todellisuuden, alkumuotonsa, kanssa. Henki ottaa aatteista ja katsantokannoista aina niiden yleisen puolen, jossa ei ole aina tunnettavissa konkretinen, aisteilla havaittava, erikoinen todellisuus, josta se polveutuu, ja se täyttää ne hyvin erilaisella konkretisella sisällyksellä. Vapausaate politisena iskusanana on kotoisin porvariston harrastuksista saada liikkeenharjottamis- ja kilpailuvapaus. Mutta jokainen luokka, joka sitä käytti, ymmärsi tällä iskusanalla toista taloudellista todellisuutta. Liberalismi merkitsee nykyään aivan toista kuin 50 vuotta sitten. Aateperäisenä yleistämisenä on ideologia omiansa sysäämään syrjään todelliset erimielisyydet, jättämään ne huomaamatta; jos ne myöhemmin sitten uusissa olosuhteissa tulevat esiin ja pääsevät määrääviksi käytännössä, niin syntyy ideologinen taistelu sanojen merkityksestä: mikä on todella liberalista, mitä on varsinainen vapaus.
Sosialismi aatejärjestelmänä voi myöskin saada mitä erilaisimpia sisältöjä ja merkityksiä, aina sen mukaan, mikä luokka sen takana on ja asettaa sen tunnussanakseen, politiseksi iskusanakseen. Me näimme jo edellisessä luvussa kuinka proletarinen pikkuporvarisluokka omaksuessaan sosialisminaatteet panee niihin aivan toisen merkityksen kun suurteollisuuspalkkatyöväki. Jokainen luokka rakentaa ajatusmaailmansa todellisuuden osista, todellisuuden, jonka se itse tuntee; mikä on vierasta sen kokemuksille ja käytännölliselle elämälle, sitä se ei ymmärrä, vaan jättää huomioonottamatta. Sen takia sijottaa se omaksumiinsa aatteisiin ja ihanteisiin omasta asemastaan johtuvat kokemukset ja toivomukset.
On helposti ymmärrettävää, että sosialismi saavuttaa vastakaikua ja kannatusta laajalti Länsi-Euroopan suurteollisuuspalkkatyöväen ulkopuolellakin. Sosialismi merkitsee antikapitalismia; sosialistinen puolue vastustaa periaatteessa pääomaa verivihollisenaan. Mutta kaikkialla maailmassa pääoma hallitsee ja sortaa; kaikkialla kärsivät kansat ja luokat sen herruuden alla, kapinoivat sitä vastaan, koettavat kukistaa sen. Sosialismi tulee silloin niiden yhteiseksi tunnussanaksi ja Länsi-Euroopan työväenpuolueet luonnollisiksi liittotovereiksi yhteistä vihollista vastaan. Tämä ei pidä paikkaansa ainoastaan mitä tulee pääoman sortamiin pikkutalonpoikiin maaseuduilla, jota kysymystä jo käsittelimme. Se pitää paikkansa myöskin vieraissa maanosissa, jonne pääoma tunkeutuu siirtomaapääomana ja riistää maan apulähteet. »Sosialismi» Uudessa Seelannissa ei ole muuta »kuin sikäläisten talonpoikain ja liikkeenharjottajain politikkaa europalaisen koronkiskuri-suurpääoman kukistamiseksi, jotta oma kotimainen kapitalismi pääsisi vapaasti syntymään. Myöskin Venäjän sivistyneen luokan sosialismi narodnikien aikoihin, jonka puolueen elämää nykyinen sosialivallankumouksellinen puolue jatkaa, oli luonteeltaan länsi-europalaisen pääoman riistämistä vastaan suunnattua talonpoikaissosialismia.
Sosialismi puolustaa kaikkien kansakuntien itsemääräämisoikeutta sortoa, riistämistä ja itsevaltiutta vastaan. Siitä johtuu sorrettujen kansojen vahva myötätunto sosialismia kohtaan. Venäjän vallankumouksen aikana sorretut kansat, kuten kaukasialaiset, valitsivat suuren osan valtakunnan duuman sosialidemokratisesta ryhmästä. Itämaiden vallankumoukselliset ainekset omista maistaan maanpakoon ajettuina ja hallituksiensa vainoomina saavat Länsi-Europassa apua ja teossa ilmenevää tukea ainoastaan sosialidemokratialta. He joutuvat, silloinkin kun heissä ei ole jälkeäkään proletarisesta luonteesta, alituiseen kosketukseen sosialidemokratien kanssa ja omaksuvat näiden iskusanat ja tunnuslauseet. Idän vallankumoukselliset luokat tuntevat yhteisten tai samantapaisten vihollisten takia — itämaalaiset despotit ovat vain europalaisen pääoman kätyreitä — Lännen vallankumoukselliset luokat sukulaisikseen. Lännessä jo kauan hallinneen ja rappeutuneen luokan vapaamielinen ideologia ei voi kelvata itämaiden nousevalle porvaristolle tunnussanaksi häikäilemättömään, innostuneeseen taisteluun; tähän kelpaa ainoastaan sosialismi, enimmän vapautta vaativa ideologia. Vasta myöhemmin, kun he saavat käytännöllisiä tehtäviä ratkaistavakseen, kun vallankumoukselliset luokat huomaavat olevansa luonteeltaan erilaisia ja tulevat itsetietoisiksi todellisista eduistaan, muuttuvat niiden johtajat punaisista sosialisteista mitä maltillisimmiksi vapaamielisiksi.
Missä itsevaltaista hallitusjärjestelmää vastaan vallankumousaikakautena on tarmokas taistelu tarpeen, siellä astuu tarmokkain luokka, palkkatyöväestö, johtoon ja sen ideologia tulee koko liikkeen ohjelmaksi. Suomessa ei ole suurilukuista teollisuuspalkkatyöväestöä. Väestön suurimman luokan muodostavat pikkutalonpojat.[1] Mutta nämä lähettävät eduskuntaan kumminkin suuren sosialistisen ryhmän, 40 prosenttia äänestää sosialidemokrateja, koska ainoastaan sosialismi on takeena häikäilemättömästä tarmokkaasta taistelusta venäläistä sortoa vastaan. Toisissa oloissa eivät nämä talonpojat olisi valinneet sosialisteja. Samallainen on asianlaita mitä tulee armenialaisiin Turkin eduskunnassa.
Näistä tosiasioista käy selville, että on nurinkurista pitää kaikkea, mikä kantaa sosialismin nimeä, aivan samanlaisena. Sosialidemokratian kannattajat, sosialidemokratisen puolueen jäsenet, eivät muodosta yhtenäistä massaa, jolla kaikkialla olisi aivan samat katsantokannat, aatteet ja toivomukset. Eri luokkia ja ryhmiä osaksi erilaisine etuineen on tämän sanan, tämän puoluenimen takana. Ajottainen tai jatkuva joidenkuiden etujen yhteisyys vie ne yhteen. Mutta edut, jotka ovat erilaisia tai aivan vastakkaisia, joutuvat toistensa kanssa taisteluun. Tämä etutaistelu saa puolueen sisällä menettelytapaerimielisyyksien luonteen.
Kaikilla palkkatyöläisillä, kaikilla riistetyillä on ainakin yksi ainoa yhteinen pääharrastus, kukistaa kapitalismi ja saada aikaan sosialismi, ja tämän mukaan voipi näyttää sopimattomalta tässä puhua vastakkaisista eduista. Mutta samalla tavalla voidaan sanoa, että myöskin porvareilla, että joka ihmisellä on etua sosialismista, joka tulee tuottamaan kaikille paremman, onnellisemman elämän. Emmekä me kuitenkaan ajattele tehdä siitä sitä johtopäätöstä, että porvariston ja palkkatyöväen edut olisivat yhteisiä. Kun me puhumme nykyhetken taisteluita vallitsevista eduista, niin on kysymys välittömistä eduista sellaisina kuin ne johtuvat erikoisista asemista tässä yhteiskunnassa ja sellaisina, miltä ne näyttävät hengestä, jonka aatteet ja katsantokannat myöskin oma luokka-asema määrää.
Tällä tavoin katsottuna ei palkkatyöväki, sorrettujen ja riistettyjen luokka, jota sosialidemokratia pitää kutsunta-alueenaan ja jota se politisesti edustaa, ole mikään jyrkästi rajotettu eikä kaikkialla samanlainen ryhmä yhteiskunnassa. Kuuluvatko proletarisoituneet pikkuporvarilliset kerrokset ja yksityisvirkailijain alimmat kerrokset tähän luokkaan, siitä kysymyksestä riidellään; tosiasiassa tunkeutuu puolueemme niiden keskuuteen, mutta paljoa vaikeammin kuin teollisuustyöväestön keskuuteen. Revisionismi panee erikoista painoa siihen, että kaikki sorretut ja tyytymättömät yhdistyisivät meihin. Amerikassa puolueen keskuudessa riidellään kysymyksestä, mitä proletariati oikeastaan on ja tällöin on ilmennyt käsityksiä, että oppineet, ammattitaitoiset työläiset, jotka muodostavat nuo suuret Gompersin johtamat ammattiyhdistysliitot, eivät oikeastaan kuulu siihen proletariatiin, jota kommunistinen manifesti kehottaa kaikissa maissa yhtymään, koska kone heidät oppineina käsityöläisinä tekee tarpeettomiksi, koska heillä on menetettävänä etuoikeutettu asema ja koska he sen takia ovat taantumuksellisia mieleltään. Tämä käsitys vastaa sitä vihamielisyyttä, jolla tuo mainittu ammattiyhdistysjohtaja katselee sosialismia. Mutta kummallisessa muodossaan, että työläisiltä kielletään heidän palkkatyöläisluonteensa, on siinä ydin oikea, paikkansa pitää se, että, mikäli tämä ei johdu ymmärtämättömyydestä, itse teollisuustyöväestönkin välittömät edut ovat huomattavasti erilaisia.
Ne teollisuustyöväenryhmät, jotka lujien järjestöjensä avulla ovat saavuttaneet etuoikeutetun aseman, suuremman palkan ja lyhemmän työajan ja muodostavat jonkunlaisen työläisylimystön, eivät tunne samaa vahvaa kapitalismin kukistamistarvista kuin työväestön alemmat kerrokset. He ovat järjestäneet elämänsä jossain määrin mukavasti nykyisissä oloissa: he muodostavat tunnustetun voiman, joka neuvottelee kapitalistien ja politikoitsijain kanssa. Heidän ihanteenaan on vähittäin parempiin elämänehtoihin kohoaminen; heidän katsantokantansa lähentelee pikkuporvarillista, samoinkuin heidän asemansa vastaa uuden keskisäädyn alempien kerroksien asemaa. He eivät tunne yhteiskunnan teknillistä kehitystä, joka luo sosialismin edellytykset, työväenluokan ensimäiseksi harrastuksen esineeksi, vaan uhkaa tämä kehitys usein heidän etuoikeutettua asemaansa. Tosiasiassa esiintyvät he sentakia joskus taantumuksellisina. Että Englannin ja Amerikan ammattiyhdistysväki muodostaa sellaisen työläisylimystön, on yleensä tunnettu tosiasia. Mikäli he ovat päässeet valtiolliseen itsenäisyyteen, ajavat he maltillissosialistista työläispolitikkaa, joka ei tahdo tietääkään luokkataistelusta ja vallankumouksesta, tyytyy rajotettuun äänioikeuteen, jonka kautta ainoastaan paremmin palkatut työläiset pääsevät äänioikeutetuiksi, eikä asetu periaatteellisesti vastustamaan porvarillisia hallituksia. Heidän sosialisminsa on »evolutionäristä», oppia työläisten vähittäisestä kohoamisesta ja tärkeimpäin tuotantohaarain vähittäisestä kansallisomaisuudeksi julistamisesta eetillis-ihmisrakkaan valtiovallan toimenpiteestä — lyhyesti sanoen noita piirejä politisesti edustavan »Itsenäisen työväenpuolueen» revisionistista sosialismia.
Merkitsevämpi on teollisuustyöväen ja proletarisoituneiden pikkuporvarien ja pikkutilallisten etujen välinen vastakohta. Me olemme tätä vastakohtaa jo käsitelleet. Revisionismi edustaa sosialidemokratian keskuudessa näiden pikkuporvarillisten kerrosten samoinkuin ammattitaitoisen työläisylimystön etuja suurten teollisuuspalkkatyöläisjoukkojen etuja vastaan. Eri suuntien taistelu sosialidemokratian keskuudessa ei ole ainoastaan taistelua eri katsantokannoista, ei henkistä taistelua määrättyjen oppien tai aatteiden oikeudesta yhtä vähän kuin parlamentariset keskustelut ovat taistelua teoretisesta totuudesta. Samoinkuin nämä ilmaisevat syvälle käypää etujen välistä taistelua suurten yhteiskuntaluokkien kesken, ovat myöskin sosialidemokratian sisäiset taistelut suureksi osaksi etutaisteluja, vaikkakaan eivät niin syvälle käypiä, niiden sukulaisryhmien kesken, jotka yhteensä muodostavat proletariatin. Ainoastaan tämä selittää myöskin sen kiivauden ja intohimoisuuden, jolla näitä taisteluja käydään.
Tunteellisia luonteita usein tuskallisesti koskettaa tämä kiivaus, jolla meidän puolueessamme taistellaan mielipide-eroavaisuuksista, ja joka voi kohota todelliseksi personalliseksi vihollisuudeksi. He ovat taipuvaisia panemaan nämä »huonot tavat» yksityisten henkilöiden niskoille; missä ovat ajat, kysyvät he, jolloin me vielä ystävinä, veljinä tulemme yhdessä työskentelemään? Edelläesitetyistä todisteluista käynee selville, ettei tässä ole kysymys henkilökohtaisista heikkouksista. Sosialidemokratinen puolue ei ole, mitä me hentomielisissä unelmissa mielellämme kuvailemme, ystävien yhdistys, ystävien, jotka kuten yksi sydän ja sielu yhdessä tekevät työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Se edustaa politisesti joukkoa toisilleen sukua olevia yhteiskuntakerroksia, joita heidän yhteiset etunsa liittävät yhteen taistelun käymiseksi yhteistä vihollista vastaan ja joiden sentakia täytyy niin kauvan kuin sitä kestää syrjäyttää keskiset eroavaisuutensa ja vastakohtansa, mutta jolloin jokainen tämän liiton sisällä ajaa omia erityisiä etujaan ja koettaa saada ne vallitseviksi.
Teoksessaan Ranskan vallankumousajan sanomalehtikirjallisuudesta vuosina 1789–94 sanoo Cunow:
»Puolueella ja luokalla on erilaiset kehitys- ja toimintaedellytykset. Luokan luonteen mukaista on yhä terävämmin saada näkyviin omat erikoiset ominaisuutensa ja muodostua muita luokkia vastaan itsenäiseksi ryhmäksi. Puolueen sitä vastoin on päästävä politisesti vaikuttamaan ja tässä tarkotuksessa mahdollisimman paljon laajennettava kannattajajoukkoaan, aina mietittävä mistä saa uutta väkeä ollakseen siellä, missä politisista kysymyksistä päätetään, mahdollisimman vahvasti edustettuna. Tämä pyrkimys vie aivan itsestään jokaisen kulloinkin vallitsevaa valtiojärjestystä vastaan taistelevan puolueen siihen, että se koettaa koota, jos mahdollista kaikki tähän järjestykseen tyytymättömät ainekset ympärilleen, ja etsiä näille, katsomatta mihin luokkiin he kuuluvat, yhteisen taistelupohjan. Seurauksena on aina, että tällainen puolue asettaa, ensimäisiksi kannattajansa yhteiset politiset vaatimukset ja että ne yhteiskunnalliset vaatimukset, jotka voisivat aiheuttaa sisäisiä riitoja kannattajajoukon yksityisten osien välillä, joutuvat syrjään sysätyiksi.»
Sosialidemokratiaan nähden pitää tämä paikkansa ainoastaan osittain. Sekin koettaa, mikäli mahdollista, koota kaikki tyytymättömät ympärilleen, mutta ei siinä mielessä, että se syrjäyttäisi palkkatyöväen erikoiset luokkavaatimukset. Sen takia on se myöskin enemmän kuin pelkkä politinen puolue, se on samalla tietoinen luokkajärjestö. Sellaisena on sillä muitakin kuin parlamentariset taistelukeinot käytettävissä ja näitä taistelukeinoja käytettäessä merkitsee jokainen teollisuustyömies enemmän kuin pikkutalonpoika, merkitsee suuri tärkeiden pääliikkeiden järjestynyt työläisjoukko enemmän kuin yhtä paljo työläisiä pikkuliikkeisiin hajaantuneina. Ei kaikkia politisia kysymyksiä ratkaista eduskunnissa ja vaaliuurnilla.
Mutta ei myöskään politisparlamentarisessa taistelussa syrjäytetä palkkatyöväen erikoisia luokkaetuja kaikkien tyytymättömien luokkien kannattajiksi saamista varten. Kaikkien riistettyjen luokkien yhteisessä taistelussa täytyy teollisuustyöväen etujen johtaa yhteistä toimintaa. Jo siitäkään syystä ei voi toisin olla, koska ainoastaan nämä edut käyvät yhteen todellisen ja mahdollisen kehityksen kanssa ja ovat sentakia pysyväistä menestystä toivoen edustettavissa. Muut riistetyt luokat saavat seurata mukana. Heidän omat erikoisetunsa eivät ole täydelleen toteutettavissa, koska ne ovat ristiriidassa tosiasiallisen kehityksen kanssa; puolue, joka antaa niiden määrätä toimintansa, joutuu aina taantumuksellisen ja naamiokapitalistisen politikan umpikujaan. Ainoastaan sikäli voidaan niiden etuja todella toteuttaa, mikäli ne sopivat yhteen palkkatyöväen etujen kanssa. Näiden luokkien ainoa järkevä kanta politisessa taistelussa on: siis, että kannattavat teollisuustyöväestöä, liittyvät siihen, mutta jättävät sille tarmokkaimpana jäi häikäilemättä vallankumouksellisena luokkana johdon.
Tässä vasta käy selväksi revisionistisen menettelytavan todellinen luonne. Jos puolue hyväksyy ohjelmavaatimuksia. jotka ajavat pikkuporvarillisten kerrosten etuja teollisuustyöväkeä vastaan, niin merkitsee se, että pikkuporvarilliset edut ovat palkkatyöväen etujen asemasta saaneet johdon, että pikkuporvarilliset luokat määräävät puolueen luonteen. Jonkun puolueen luonne ei riipu sen nimestä, eikä edes sen jäsenten luonteesta, vaan niistä eduista, jotka määräävät sen politikan. Jos sosialidemokratinen puolue esim. ryhtyisi ajamaan talonpoikaissuojelusta ja maanviljelystuotteiden tulleja, niin muuttuisi se talonpoikaispuolueeksi, jota palkkatyöväki kannattaisi ja hylkäisi tällä vallankumouksellisen ja yhteiskuntakehityksen kanssa yhteen käyvän luonteensa.
Yllä nimitettiin sosialismia palkkatyöväen luokkaideologiaksi. Mutta se on vielä enemmän, vielä muutakin, jonka kautta se joutuu muiden luokkaideologiain vastakohdaksi. Toisen luvun lopussa jo osotettiin, mikä erottaa palkkatyöväen luokkataistelun teorian ja käytännön kaikista entisistä. Palkkatyöväen aatteet ja katsantokannat perustuvat yhteiskuntatieteeseen, jonka avulla se kykenee etukäteen määräämään omien ja toisten toimintain seuraukset. Sen sijaan kun entiset ideologiat olivat taloudellisen aseman tiedottomia ja sentakia liian jännittyneitä heijastuksia, on sosialismi selvä tieteellinen oppi. Ideologian ja tieteen, jotka kumpikin ovat aisteilla havaittavan, konkretisen todellisuuden aateperäisiä, yleisiä ilmaisuja, välinen vastakohta on siinä, että ideologia on tiedotonta yleistämistä, jolloin sitä vastaava todellisuus on kadonnut tietoisuudelta, kun taas tiede on tietoista yleistämistä ja sen lauselmat ilmaisevat kahdella eri tavalla selittämättömästi sen todellisuuden, josta ne ovat otetut. Ideologia on sen takia pääasiassa tunteen asia, tiede järjen asia. Ideologia ilmaisee itsestään ilmenevän vietin, tiedottoman intohimon, välittömästi tunnetun edun, tiede tietoisen älyn ja selvästi tunnetun edun. Tiede tekee työläiselle mahdolliseksi antaa, ei ainoastaan tiedottoman vietin, vaan tieteellisen, laajemmat ilmiöyhteydet älyävän järjen määrätä tekonsa.
Me olemme edellisissä luvuissa osottaneet, ettei menettelytapaerimielisyyksiä, vaikka tiede osottaakin meidän toiminnallemme varman suoran tien, kuitenkaan ole käsitettävä johtuviksi ainoastaan siitä, että tämän älyämistä puuttuu. Ne ovat aineellisten olojen välttämättömiä tuloksia, niin hyvin kuin sosialismi itsekin. Ne ovat kapitalismin erilaisten kehitysasteiden seurauksia, eri seuduissa ja eri tuotantopiireissä, kapitalistisen kehityksen dialektisen luonteen seurauksia, seurauksia etujen vastakohdista itse työtätekeväin luokkain keskuudessa. Ne ovat sentakia välttämättömiä; meidän puolueriitaisuutemme eivät riipu yksityisten toverien hyvästä tai pahasta tahdosta, niissä puhkeavat esiin puolueen keskuudessa vaikuttavain eri yhteiskuntakerrosten sisäiset vastakohdat.
Mutta näiden selvitysten ei tarvitse viedä meitä fatalistiseen käsitykseen, että meidän täytyy antaa näiden riitaisuuksien, näiden etutaistelujen jonakin poistettavaksi mahdottomana kulkea ylitsemme, ilman että me voisimme mitään vaikuttaa niihin.
Tämä käsitys pitää paikkansa ainoastaan siinä määrässä, kun me otaksumme, että luokkien toimintaa kaikkialla määrää itsetiedoton välittömästi tunnettu etu, niin pitkälle siis, kuin ei vielä ollut tietoista yhteiskuntatiedettä. Mutta näin ei ole enää kaikessa laajuudessaan sosialistisen työväestön laita. Työväenluokan kaikkia tekoja ei enää määrää välittömästi tunnettu etu, vaan myöskin se, että se älyää syvemmät pysyvät, ainoastaan tieteen kautta havaittavissa olevat yleiset edut. Ei sitä, kuten muita luokkia, vallitse yksinomaan sokea tunne, vaan myöskin tietoinen ymmärrys. Se käy siksi sitä suuremmassa määrässä, mitä enemmän se teoretisesti kouluuntuu, mitä enemmän se ymmärtää sosialistista teoriaa.
Tieteen tehtävä työväenliikkeessä on, että se irrottaa tahdon välittömän, vaistomaisen vietin kaikkivallasta ja saattaa sen tietoisen, järkevän tiedon herravallan alle. Teoretinen äly kohottaa työläiset välittömän rajotetun edun vaikutuksen yläpuolelle ja saattaa heidät asemaan, jossa palkkatyöväen yleiset luokkaedut ja sosialismin jatkuvat edut määräävät sen toiminnan. Kaikki pyrkimykset, jotka harhauttavat palkkatyöväkeä oikealta tieltä päämääriä kohti, heittävät sen osittain takaisin porvarillisiin katsantokantoihin, taantumuksellisille, toivottomille urille, jotka tekevät sen taistelun vaikeammaksi ja pitkällisemmäksi, ne ovat kaikki sitä voimattomampia, sitä vaikutuksettomampia, mitä paremmin työväestö ymmärtää sosialistista teoriaa, marxilaisuutta. Kun me näemme, kuinka Saksassa ammatillisen työväenylimystön vaikutukset ovat paljon heikommat kuin Englannissa, niin on syynä tähän suureksi osaksi saksalaisten työläisten sosialistinen kouluutuminen.
Tässä on siis myöskin keino, jonka kautta sisäiset vastakohdat riistettyjen luokkien keskuudessa saadaan työväenliikkeen yhtenäisyyttä vähin vaaraan saattaviksi. Teoretinen valistus, joka vie työläisten ajatukset heidät erikoiseduistaan yhteiskunnan yleisiin etuihin, vaientaa vastakohdat, johtaa järjen avulla intohimoa ja vie riitaisuuksilta osan niiden kiivautta. Teorian, sosialismin tieteellisten perusteiden tutkiminen enimmän edistää liikkeen rauhallista varmaa kulkua, tekee sen tiedottomasta vietistä järjellisten ihmisten tietoiseksi toiminnaksi.
[1] Joihin tekijä lukee myöskin meidän torpparit, irtolaisväestön. Suom.